Sanotaan, että tuotteiden valmistus perustuu kuluttajien kysyntään. Näin ollen kysyntä määrittelee sen, mitä tuotteita valmistetaan ja mitä tuotteita on tarjolla kauppojen hyllyillä. Aikaisemmin riittivät vain tavalliset, välttämättömät hyödykkeet. Nykyisin tarjolla on kuitenkin näitä ihmisten perustarpeita tyydyttävien tuotteiden lisäksi toinen toistaan hienompia ja turhempia tavaroita ja palveluita, joita ilman ihmiset eivät yksinkertaisesti enää tule toimeen. Ihmisten värjäävät hiuksiaan, pidentävät ripsiään ja pukevat jopa lemmikkejään.
Nämä niin sanotut "turhakkeet" eivät kuitenkaan ole voineet syntyä tyhjästä. Kaiken takana ovat ihmiskunnan kehitys, muuttuneet markkinat ja sitä kautta ennen kaikkea kysyntä.
Ilman kysyntää ei ole hyödykkeitä. Kysynnän syntyyn tarvitaan runsaasti onnistunutta markkinointia, myymistä ja joskus jopa tuuria. Tuurilla pelaaminen saattaa onnistua esimerkiksi suuren "muoti-ilmiön" seurauksena. Onnistuneeseen markkinointikampanjaan taas tarvitaan selkeä idea ja kohderyhmä, jolle tuotetta lähdetään markkinoimaan. Kohderyhmä voi vaihdella koululaisista lapsiperheiden vanhempiin tai eläkeläisiin. Joidenkin tuotteiden kohdalla kohderyhmä tosin saattaa kasvaa lähes pelottavan suureksi.
Usein ajatellaan, että ihmisillä on täysi vapaus valita, mihin hän rahansa laittaa ja mitä hän ostaa. Miksi kuitenkin on eri asia omistaa Applen älypuhelin, kuin Microsoftin lumia? Miksi on eri asia ajaa porschella kuin ladalla? Kalliiden autojen omistajia pidetään lähes poikkeuksetta varakkaina ihmisinä, jotka elävät tavoiteltavaa elämää. Tästä syystä harvan ihmisen unelma-auto on lada tai vanha volvo. Unelma-autoksi mielletään helpommin joku kallis merkki, sillä tälläisen auton omistajille mielletään tietynlainen elämäntyyli. Jonkun tietyn brändin avulla voi myös saada tietynlaisen aseman ja arvostuksen muiden silmissä, joka perustuu juuri stereotyyppiseen mielikuvaan siitä, että elämäsi on tietynlaista koska omistat kyseisen merkin tuotteen. Juuri sen takia jätämme usein omat valinnat tekemättä ja luotamme vakaasti tiettyihin brändeihin.
Itse esimerkiksi voin todeta olevani täysin tietoinen siitä, että toimin näin muutaman brändin kohdalla. Koska se on arvostettu ja kallis brändi, on tuote varmasti hyvä. Maksan vaatteista jopa kaksinkertaisen hinnan, jos se sattuu olemaan Henkkamaukan sijaan arvostetumpaa merkkiä. Todellisuudessa tuote saattaa olla merkkiä lukuun ottamatta täysin sama ja minä tiedostan sen. Mutta ostan silti sen kalliimman vaihtoehdon, ihan vain merkin takia.
On siis jopa pelottavaa ajatella, kuinka suuri merkitys brändin syntymisellä on sekä kuluttajalle että itse brändille. Jos se onnistuu brändäämään itsensä ja tulemaan ihmisten tietoon hyvässä valossa, sen menestys on todennäköisesti taattu. Vuoden 2013 tutkimuksessa Apple arvioitiin maailman arvokkaimmaksi brändiksi. Syitä Applen menestykselle oli mm.
-tuotteet täyttävät todelliset tarpeet ja ovat helppokäyttöisiä
-tuotteilla on selkeä ja linjakas design
-median ja asiakkaiden annetaan hoitaa markkinointi
-tuotetta ei ole kohdistettu tietylle ikäryhmälle

Kaikki varmasti tuntevat Applen laitteita sen verran, että voivat allekirjoittaa edellä mainitut huomiot. Kolmas kohta on kuitenkin mielenkiintoinen, Applen markkinointi perustuu median kiinnostukseen ja sen käyttäjiin. Brändistä on siis tullut niin vahva, ettei se kaipaa kummallisempaa markkinointia vaan se tietää olevansa niin kiinnostava, että media hoitaa markkinoinnin sen puolesta. Ja hyvin media on työnsä hoitanut, sillä Applen brändiarvon arvioidaan olevan noin 98,3 miljardia dollaria.
Periaatteessa meillä on siis täysi vapaus valita mitä ostamme, vaikka vaihtoehdot on rajattu puolestamme.